Mitä onni on? Entä rakkaus? Mitä tarkoittaa ikuinen?

Olen noviisi, mitä tulee rakkauteen perustuviin ihmissuhteisiin. Olen vain kerran elämässäni
rakastunut ja saanut tunteeni kohteelta myös vastarakkautta. Kaikki oli kuin taikaa. Rakkaus
oli sitä että halusi elää koko loppuelämänsä toisen kanssa, täydensi toisen lauseita ja joskus
lauseita ei edes tarvinnut. Rakkaus oli sitä kun katsoi syvälle toisen silmiin ja niistä vastasi
hymy. Vannottiin ikuista rakkautta, enkä hetkeäkään epäillyt etteikö se tulisi olemaan ikuista.

Vaan kuinka sitten kävikään. Muutama kuukausi hieman viileämpää, joka on mielestäni
normaalia pitemmässä suhteessa. (Mistäs minä sen tietäisin, kun en pitempiä ole aikaisemmin
harrastanut?) Ensimmäisen kerran kun asiasta puhuttiin, sain vastaukseksi että ahdistaa. Olen
liikaa kiinni, en anna tilaa. Myönnän sen, mutta samalla muistan kaikki ne puheet siitä, miten
jokainen hetki erossa on tuskaa ja miten toisen iholle kaipaa koko ajan. Missä välissä asiat
muuttuivat? Miksei minulle kerrottu mitään?

Tietysti annoin tilaa ja molemmilla oli omia ystäviä, toisella enemmän ja toisella vähemmän.
Ikinä en kieltänyt menemästä. Siinäkö virhe? Mielestäni se toimi. Olimme usein yhdessä
paikoissa ja ihmisten luona, viihdyimme. Yhtäkkiä saan kuulla että kaikki se mikä oli yhteistä
tulevaisuutta, ei enää kuulu suunnitelmiin. Ahdistaa.

Siitä, kun ensimmäisen kerran kuulin ahdistuksesta, meni kaksi viikkoa siihen että sormukset
otettiin sormista. Miten helvetissä tässä näin kävi? Siitä on nyt kaksi viikkoa ja hänellä on jo
toinen. Toinen, johon oli ihastumista jo Meidän loppumetreillä. Se ei ollut syy, vaan seuraus.
Jotain puuttui ja sitä näki muualla. Miksi se puuttui? Minun puolestani sitä olisi kyllä ollut.
Kun viimein oltiin päätöspisteessä, niin murruin. Luulin että maailma loppuu. Muutamaa
päivää myöhemmin pystyin jo toimimaan normaalisti, enkä juuri vaivannut päätäni asialla.

Nyt kun asiaa miettii, niin olen yrittänyt kääntää asian niin, että parempi näin. Mikäli olemme
tosiaan tulleet siitä pisteestä, jossa toista kaipaa joka sekunti, siihe pisteeseen, jossa ei pysty
tulla kotiin, koska ahdistaa, niin ehkä on aika lopettaa. Ymmärrys minulta silti puuttuu. Mielestäni
emme olleet vielä tässä.

Onko olemassa ikuista rakkautta? Olinko vain sokea kun uskoin todella joka sanan? Tarkoittaako
"minä haluan olla sinun kanssasi ikuisesti" kuitenkin käännettynä "minusta tuntuu tällä hetkellä että
haluan olla kanssasi ikuisesti?"

Entä parit, jotka ovat olleet yhdessä neljäkymmentä, viisikymmentä tai kuusikymmentä vuotta?
Miltä silloin tuntuu? Onko olemassa vielä "sitä jotakin?" Vai onko se vain rutiininomaista yhdessäeloa,
onko se vain sitä että kaksi ihmistä on kasvanut yhdeksi? Onko turha odottaa että se tunne kestää
ikuisesti?